Olin seurustellut noin puoli vuotta nykyisen poikaystäväni kanssa, kun olimme menossa juhlimaan ystäväni kanssa paikalliseen yökerhoon. Alkuilta meni mukavasti Fresitaa juoden ja henkeviä puhellen. Ystäväni on ylä-aste aikaisen poikaystäväni nykyinen tyttöystävä, jonka kanssa tutustumisen alkuajat olivat hieman kinkkisiä. Nykyään kuitenkin tulemme hyvin toimeen. 

Aloittelimme siis meillä ja laitettiin itsemme kuntoon ja napattiin kaveri tosta naapurista vielä mukaan ja lähettiin kylälle rilluttelemaan. Aluksi meillä oli tosi kivaa! Tanssittiin ja juotiin, juotiin ja tanssittiin. Jonkin ajan kuluttua mä tapasin siellä todella hyvän ystäväni, Simon. Hänellä on ollut aika rankkaa lähiaikoina. Hän seurustelee huonon muijan kanssa ja on ihastunut toiseen. Pitää molemmista, mutta ei osaa päättää kumman oikeasti haluaa.. Vatvottiin tätä kuvioo jonkin aikaa ja yhtäkkiä hän tokaisi: "Unohdetaan nyt noi muijat, en mä niitä halua. Lupaa mulle, ettet kerro kenellekkään, mutta mä haluan jonkun ihan muun!". Ihmettelin hetken ja muistutin, etten ennenkään ole mitään keskusteluja eteenpäin puhunut. Hän sit kertoi ihastuksestaan, hänen silmistään näkyi, kuinka hän on aidosti ihastunut. Neuvoin lopettamaan muut jutut pois alta ja vinkkaamaan ihastukselleen, että on hänestä kiinnostunut. Simo pyöritteli hetken silmiään, vilkuili taakseen ja tokaisi. "Se oot sä, sä olet se, sut mä haluan."

Me oltiin hyviä kavereita, parhaita jopa. Puhuttiin kaikesta. Mä omista suhteista, Simo omistaan. Ja tässä me nyt oltiin, umpikujassa. Tää tuli mulle ihan puskista, mä en tajua. On ihanaa, että joku joka mut tuntee täysin. Mun hyvät ja huonot, tosi huonot ja paskat puolet ja silti tahtoo mut. Mut tuona kyseisenä iltana mä menetin sen, mulle tärkeimmän. Parhaan ystävän. Ei meidän välit voi kuulema enään ikinä olla samat. Hän ei halua. Vaihtoehdot ovat joko kokonaan tai ei ollenkaan.

Auttakaa mua, onko jollain kokemuksia samanlaisesta tilanteesta? Saako suhdetta enään ikinä korjattua samanlaiseksi? 

Kiitti vastailuista. 

Ihanaa talven alkua teille kaikille! <3



-WUIH