Irtipäästäminen. 

Mikä siinä on niin vaikeaa? Itsehän olen valintani tehnyt ja asiani sotkenut. 

Mä olen aina toitottanut sitä, että ratkaisuja tehdessä pitää tiedostaa seuraamukset. Sekä negatiiviset että positiiviset. Ja kävi miten kävi, olla katumatta päätöksiään. Ajatella: "Harkitsin tätä päätöstä ja se tuntui silloin hyvältä ratkaisulta. Se oli oikea sinä hetkenä." Miksen mä hitto osaa itse elää niinkuin kehotan elämään?! Noh, ihminen kai mäkin vaan olen. 

En tajua miks tää yhtäkkiä tuntuu näin pahalta. Vuosi sitten tehdyt valinnat rupeaa kalvamaan, kun vihdoin on päässyt vähän eteenpäin. Mulla on uusi poikaystävä, koti ja työpaikka, mun asiat on hyvin. Silti se tuntuu pahalta. Eikö mulle riitä mikään? 
Onko tää vaan kateutta. Olenko mä todella kateellinen siitä, et mun ex-poikaystävä ostaa asunnon, koiran ja saa lapsen jonkun muun kanssa? Vai surullinen siitä, että sillä menee nyt paremmin, kun mun kanssani? 

Kateus ja katkeruus on ihmiskunnan syöpä. 

PS. Te ihanaiset, jotka ootte lukenut blogiani auttakaa mua! Kertokaa aiheita, joista tahdotte mun kirjoittavan näitä sekavuuksia. Kiinnostusta kirjoittamiseen on enemmänkin kun satunnaisesti kerran tai kaksi vuodessa. Mä tykkään kun ootte uskollisesti jaksanut lueskella mun kirjoituksiani kaikki nää vuodet! ;)